wellnessandarts
näytelmä jossa kaikki menee pieleen

Oletko joskus ollut näytelmässä, joka menee pieleen?

Valmistautuminen ja harjoitukset

Teatterikappaleen valmistautuminen ja harjoitukset ovat kuin klovneriaan laittautuminen: se näyttää helpolta, mutta se on täynnä hankalia yllätyksiä ja loputonta hikoilua. Repliikkien toistaminen on kuin tanssimista porilaisten kanssa:näyttää kevyeltä, mutta se vaatii paljon epämukavuuden ja jalkakivun sietämistä. Parasta on pitää jalat tukevasti maassa, ja muistaa, että pääasia on olla heittäytymässä rohkeasti rooliin ja nauttia esityksestä.

Perimmäinen tavoite kuitenkin on, että saat naurattamaan yleisöä ja toivottavasti itseäsi myös, samalla kun opettelet rutiineja, jotka tekevät esityksestä mahdollisen. Harjoitusten aikana näet itsesi ehkä enemmän peilin edessä kuin koskaan, ehkä enemmän kuin oman hilpeytesi sietokyky kestää, mutta muista, että nauru on lääke. Lopulta, juuri kun luulet, että olet menossa oikeaan suuntaan, ohjaaja heittää sinulle uuden käsikirjoituksen jonka sisältö muuttuu kuin suomalainen kesäsää. Sitä voisi sanoa teatterin versioksi säästä, jossa odottamattomat muutokset voivat tapahtua minuutin varoitusajalla. Joten, on tärkeää pitää huumorimielellä, ottaa roolit haltuun ja nauttia valmistautumisesta ja harjoituksista.

Lavastus ja rekvisiitta

Ei ole teatteria ilman lavastusta ja rekvisiittaa! Lavastus on kuin takakontti, jonka sisältö on aina yllätys. Rekvisiitta taas on kuin maaginen lippalakki, josta vetäistään esille koko tarinan kannalta olennaisimmat esineet – kukapa ei muistaisi sitä näytelmää, jossa prinsessa pelastetaan lumotulla hammaslangalla?

Jos olet miettinyt, mikä on eron näiden kahden välillä, annan sinun pähkäillä sen loppuillan. Mutta tiedäthän, että lavastus ja rekvisiitta ovat kuin suola ja pippuri – erillään ne ovat vain mausteita, mutta yhdessä ne tekevät annoksesta täydellisen. Kuten, nämä kaksi elementtiä muodostavat visuaalisen kerronnan perustan, joka muuttaa tyhjän näyttämön eläväksi ympäristöksi. Vaikka onkin totta, että joskus lavasteet saattavat jättäytyä itsepäisesti pimentoon tai rekvisiitassa kiinni oleva teippi pettää juuri ratkaisevalla hetkellä – mutta mitäpä se, sillä sehän vain lisää teatterin huumoria ja taikuutta!

Rooleihin syventyminen

Näyttelijäntyö on monimutkaista ja vaativaa, mutta jokaisen hahmon sisään pääseminen on kuin suuri seikkailu. Jokainen uusi rooli on kuin laaja, tuntematon maa, johon pääsee sukeltamaan. Onko se hulvaton komedia? Kippis ja aivot narikkaan, valmistaudutaan tekemään kaikenlaisia naurettavia temppuja, jotka saavat yleisön kikattamaan! Onko rooli sitten syvällinen draama? Hieman haastavampaa, mutta jälleen uuden oppimisen mahdollisuus.

Eläytyminen ja luonteen syventäminen ovat teatterin lahja näyttelijälle. Ne antavat luvan tepastella kuin kuningatar tai heittäytyä maahan itkemään kuin pikkulapsi. Koko prosessi on kuin haalimassa henkilökohtaisia superkykyjä – opit vuoroin nauramaan itseäsi ja tilanteita, vuoroin syventämään empatiaasi erilaisille kokemuksille ja näkökulmille. Ja rehellisesti sanottuna, kuka ei haluaisi olla supersankari, edes hetken? Käsikirjoitusten seassa seikkaileminen antaa sellaisen kokemuksen, ja se on aivan mahtavaa!

Yllättävät haasteet ja kommellukset

Ei ole mitään hauskempaa kuin kiireinen tuotanto, jossa repliikit unohtuvat, puvun vetoketju jumittuu, ja näyttelijän peruukki putoaa kesken romanttisen kohtauksen! Kommellukset ovat teatterin suola: juuri silloin, kun luulet kaiken menevän suunnitelmien mukaan, jalkasi katkeaa lavasteeseen tai hunajakakku, jota pitäisi syödä suurella himolla, osoittautuu itse asiassa saippuakakuksi. Tuloksena on niin suuri nauru, että seuraavaa repliikkiä ei meinaa saada ulos!

Komedia

Ja mitä tulee haasteisiin, ei ole mitään verkkaisempaa kuin koettaa pysyä pokkana, kun keskellä kuolemaa käsittelevää draamaa joku erehtyy soittamaan klubitanssikappaleen taustamusiikkina. Kyyneleiden sijaan yleisö räjähtää nauruun! Tai se hetki, kun otat jännittävän loikan rohkeuden maailmaan lavasteiden päälle, vain huomataksesi niihin kiinnitetyn peruukin irtoavan ja laskeutuvan suoraan keskelle yleisöä. Sitä ei voi muuta kuin nauraa, ja yllättäen se vain lisää esityksen tunnelmaa.

Yleisön reaktiot

Kun esirippu nousee, on jännitys käsin kosketeltavissa. Ensi-illan yleisö on kuin avoin kirja, joka tarjoaa monenlaisia reaktioita. Hykerryttäviä naurunpyrskähdyksiä, innostuneita taputuksia ja jopa yllättäviä ”woo-hoo!” huutoja. Onpa joukossa joskus niitä, jotka saattavat nukahtaa puoliväliin näytöstä – voi veljet, sen verran meidän on täytynyt parantaa osaamistamme!

Ei ole olemassa suurempaa iloa kuin nähdä yleisön virnistävän, nauravan ja pitävän hauskaa. Ohikulkijan ilkikurinen virnistys tai lapsen peittelemätön nauru saa aina sydämemme sykkimään nopeammin. Onko tässä maailmassa mitään parempaa kuin saada yleisö viihtymään? Toisinaan emme tarvitse kauniita sanoja, sillä yleisön reaktio kertoo enemmän kuin tuhat arvostelua. Kuinka olemmekaan onnekkaita nähdessämme saman innostuksen yleisön silmissä, jonka itse koemme lavalla! Käsikirjoitustamme ei saa pilata, vaan sen on oltava aina yhtä tuore ja hauska. Mutta jos joku kuitenkin nukahtaa, voimme aina luottaa siihen, että heidän unensa on ollut kohtuullisen rauhallinen.

Improvisointi ja sopeutuminen

Improvisaatio on teatterimaailmassa elintärkeä taito ja usein se on ainoa keino selviytyä kutkuttavista tai yllättävistä tilanteista. Jos esimerkiksi tärkeä prop kadotaan tai näyttelijä unohtaa repliikkinsä, ei auta kuin nauraa ja jatkaa esitystä. Tämä vaatii nopeaa ajattelua, luovuutta ja huumorintajua. Opetellessaan tätä taitoa, näyttelijä saattaa huomata, että vitsaileminen tai hätävalheiden kertominen luovutettavaksi yleisölle muuttuu helpommaksi kuin koskaan!

Sitten on sopeutumisen merkitys, joka on yhtä keskeinen kuin improvisoimisenkin. Tuo hetki, kun huomaat näyttämön olevan liian pieni rehevälle balettinumerollesi tai kun yleisö räjähtää nauruun kohtauksessa, joka ei ollutkaan tarkoitettu koomiseksi. Ei muuta kuin hymyä huulelle, vetää syvään henkeä ja sopeutua tilanteeseen. Ei ole olemassa suunnitelmaa B, on vain suunnitelma Tee Parhaasi, ja sekin on usein kirjoitettu huurussa, äärimmäisen väsyneenä ja kahvin voimalla!

Teknilliset ongelmat

Teknologian kommellukset ovat teatterimaailman suolaisia vitsejä. Kuvittele päähenkilö – jota olet harjoitellut kuukausia esittämään – juuri hetkellä jolloin hänen on määrä esittää dramaattinen monologi … ja sitten valot sammuvat. Tai ehkä olet juuri saanut yleisön nauramaan puolellasi, kun mikrofonisi päättää että nyt on hyvä aika alkaa kiertää radioaalloilla ja tuloksena on korvia riipivä palaute.

Näitä hetkiä voi olla yllättävän vaikea ennustaa tai välttää, varsinkin kun tekniikka on extravastaanottavainen itsenäisyydelle. Kuinka monta kertaa olemme kuulleet tarinoita, jossa projektori kieltäytyy toimimasta juuri kun sen on määrä näyttää tärkeä elokuva? Tai kun savukone päättää aloittaa oman höyryisen shown, kun sen pitäisi vain luoda hieman salaperäistä tunnelmaa? Se on kuin teknologia olisi täysin tietoinen esityksen ajoituksesta ja päättää nauttia omasta hetkestään valokeilassa.

Palautteen ja kritiikin kohtaaminen

Vitsikäs suhtautuminen palautteeseen ja kritiikkiin on usein helpompi sanottu kuin tehty. Etenkin, kun kyse on yleisön spontaanista palautteesta, joka saattaa muistuttaa enemmän keilaamista kiukkuisten siilien kanssa kuin keskustelevaa mielipiteiden vaihtoa. Tällainen tilanne vaatii paksua ihoa, terävää huumoria ja loputonta kykyä tuck’n roll – tekniikkaan, joka on toki opittu kantapään kautta.

Väistämättömän sattuessa on kuitenkin keksittävä uusia tapoja seisoa terävän arvostelun keskellä ja muistuttaa itseään: ”Nauru lääkitsee kaiken”. Kun kasvot kohtaavat aitojen, välittömien kommenttien tuulimyllyä, on opittava nauramaan sen hulluudessa. Taidokas liike tekee mahdottomasta mahdollisen, ja seuraavana iltana lavalla kuorii esiin uuden, kiiltävän itsetunto.

Oppiminen ja kasvu

Teatterin maailmassa jokainen suoritus, jokainen harjoitus ja jokainen esitys on mahdollisuus oppia ja kasvaa. Salamurhaaja Unon (kuvitteellinen harrastajanäyttelijä) parhaat hetket eivät tulleetkaan siitä, kuinka täydellisesti hän pystyi toistamaan puheensa yleisölle, vaan kuinka hän kykeni sopeutumaan odottamattomiin tilanteisiin ja oppimaan niistä.

Unon jalka juuttui kerran lavasteisiin kesken esityksen ja yleisö nauroi vedet silmissä, kun hän yritti vapautua samalla näytellen. Uno ei mennyt paniikkiin, vaan päätti käyttää tilanteen omaksi edukseen ja saumaattomasti jatkoi roolinsa mukaan. Tämä kokemus antoi Unolle kallisarvoisen oppitunnin: ei ole epäonnistumisia, on vain näyttämö, jolla voi kasvaa ja kehittyä. Kun seuraavan kerran tavattiin Uno, hän nauroi ja virnisti sanoen: ”No, nyt minulla on ainakin yksi tarina kerrottavana!”

Muistot ja kokemukset

Onhan se aina naurattavaa, kun muistelee, kuinka ensimmäisillä teatteriharjoituksilla tuolit kaatuivat ja puvut repeilivät niistä vääristä kohdista. Voi sitä hämmennystä ja hihitystä, kun näyttämölle unohtuneen peruukin piti esittää olevan hiiren. Muistoja, jotka ovat muovanneet meidän yhteisöämme ja syventäneet siteitämme, kiteytyen yhteiseen huumorintajuun ja persoonallisiin tarinoihin, ottaen huomioon repesi kerralla tai toisella, että jopa tragediat saattoivat muuttua komediaksi.

Sitten ovat ne erityiset hetket, joissa yleisö nauroi kanssamme – ne kerran elämässä tapahtuvat upeudet, jotka saavat kaikki arjen murheet unohtumaan. Voi sitä iloa, kun ensi-illassa yleisö antoi suosionosoituksensa ja ensimmäiset kyyneleet valuivat poskille. Jokainen kokemus, jokainen kommellus ja jokainen suoritus on jättänyt pysyvän jäljen sydämiimme. Niin hauskat kuin haastavatkin hetket ovat kasvattaneet meitä ja jättäneet meille arvokkaita kokemuksia. Jokainen näistä hetkistä on tallennettu sydämeemme ja tekee osansa sen lämpimässä, huumorintäyteisessä komediassa, joka on meidän teatterimme historia.